Kaurapuuroa, eilistä jauhelihakastiketta ja hedelmiä sekä varmasti laiton annos vitamiineja. Sain raahattua itseni pakkasesta (-11 astetta) huolimatta Lidliin tarjousten perässä. Kilo kiivejä ja kilo broilerin koipireisiä irtosi 3 eurolla. Ottaen huomioon alkuviikon ostokset, jää huomiselle käytettäväksi 0,12 €. Aika hyvin olen siis pysynyt euron päiväbudjetissa (tai enemmänkin 7 € / viikko budjetissa). Pullonpalautusrahat laitan piiloon säästöpossuun pahan päivän varalle.
Hyvä ystäväni saapui tänään kaupunkiin ja halusi tarjota minulle illallisen sohvapaikkaa vastaan. Kuinka sattuikaan sopivasti että jääkaapin seinälläni törötti S-etukuponki Fransmanniin. En olekaan koskaan käynyt Jyväskylän Fransmannissa! Saavuimme juuri oikeaan aikaan, sillä minuutti meidän jälkeen saapui pariskunta joka vei viimeisen vapaan pöydän.
Erityisen hyvää oli tuo madeirakastike! Ja lisäksi pidin hämmästyksekseni perunamuusista, vaikka mielestäni perunan ainoat syötävät olomuodot ovat McDonaldsin ranskalaiset ja Herkkuchipsit. Njam. Lisäksi herkuttelimme eksoottisella alkupala-lautasella, jonka antimet olivat herkullisia, mutta myös hieman mystisiä. Niinkuin kinkulta maistuva tonnikala ja melonilta maistuva tomaattisalsa.
Sain jopa opiskeltua tänään. Tai ainakin sain yritettyä. Totesin 3 vuotta sitten opittujen asioiden unohtuneen miltei kokonaan, joten yksinkertaistenkin tehtävien pähkäilyyn meni aikaa kertauksen vuoksi. Kolmesta tehtävästä uskon saaneeni ratkaistua kaksi.
Luke halusi tulla sanomaan moi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti