maanantai 7. tammikuuta 2013

Kukkaronnyörien kiristämistä

Ruoka on kallista! Ainakin silloin, kun tili ammottaa tyhjyyttään ja koulun lounaasta (2,60 €) haaveileminen jää kuolaamisen asteelle. Mutta täytyyhän ihmisen syödä?! Niin, niin. "Makaroonia ja tonnikalaa, nuudeleita ja kaurapuuroa" sain vastaukseksi, kun ilmoitin ryhtyväni säästökuurille ja budjetoin ruokaan yhden euron per päivä. Mutta minäpäs uhmaan yleisiä opiskelijaruokatottumuksia (tai uskomuksia) ja aion syödä terveellisesti ja monipuolisesti ja kasvattaa lihasmassaa vielä kaupan päälle! Kuulostaako kaukaa haetulta? Et siis ole nähnyt "perusvarastoani" kuiva-ainekaapeista. Niin ja päiväänhän kuuluu siis aamupala, lounas, välipala, päivällinen, toinen välipala ja iltapala. ;) Eurolla per päivä. Katsotaan miten pitkälle kaapin antimet riitävät, it's ON!

Alla kuvakollaasi-otos kaappieni sisällöstä. Tästähän puuttuu vielä kahvit ja teet, makeutusaineet ja toisen (pienen) pakkasen sisältö. Ainiin ja kaksi suurta kulhoa täynnä hedelmiä. Ja mausteet. Ja vitamiinit. Ja lisäravinteet. Ainiin ja vielä huoneenlämmössä säilytettävät öljyt ja kastikkeet!


Tänään kaupasta tarttui mukaan paketillinen Rainbow kaurahiutaleita hintaan 1,05 €. Heti mentiin yli budjetin viidellä sentillä. Huomenna käytössä siis 0,95 €. Toisaalta nyt on aamupalat hoidettu loppukuukauden ajaksi. Kilon paketista kun saadaan 25 annosta (à 40 g).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti