Koska aamulla ei ollut kiire minnekään ehdin väsätä aamupalaksi pekonia, munia, sulatetun karjalanpiirakan ja keitin jopa kahvitkin.
![]() |
Jaksoin panostaa |
Iltapäivällä oli varattu kampaajalle aika. Ostin viime syksynä Citydealista diilin. Menin sovittuna ajankohtana Kampaamokauppa Stopin eteen, huomatakseni että ko. puljua ei ole enää olemassakaan! Kännykällä nettiin ja tarkistamaan osoite. Kyllä, sama on. Kaikki lähteet viittaisivat siihen että paikalla PITÄISI olla tämä ko. kampaamo, mutta eipä ole. Puhelinnumeroon soitettaessa kuuluu "tämä numero on väliaikaisesti poissa käytöstä". REILU PELI!!! Ei tullut sieltäpäin mieleen ilmoitella että putiikki suljetaan!!? Ketutti. Ihan vähän vaan. Joten menin shoppailemaan. Postissa oli tullut -20% alennuskuponki Intersportiin (myös jo alennetut), joten päätin hankkia uudet treenihousut. Oli jo ehkä aikakin. Muistaakseeni nuo pöksyt mitä käytän ovat 4 vuotta vanhat? Alkaa kangaskin olla kohta niin ohutta haarojen kohdalta, että pelkään housujen ratkeavan joku kaunis päivä kun kyykkään salilla. Meinasin tosin ahdistua sovituskopissa mukana kahdeksan paria housuja. Mieleiset onneksi löytyi, ja onnekseni ne olivat vielä halvimmat! (19,92 €) <3
Kotona eilistä tikka masalaa naamaan ja hieman närkästynyt puhelu grouponille. Rahat hyvitetään tilille, onneksi.
Avaan tietokoneen ja yritän päästä nettiin. Tämä on yllättävän vaikeaa aika ajoin, sillä...hotspot. Närkästyn odotteluun ja sivujen latautumattomuuteen joten suuntaan ystävän luokse Kuokkalaan kuokkimaan hänen nettiyhteydellään. Saan vihdoin tehtyä tehtävät, jotka piti palauttaa jo keskiviikkona. Tässä vaiheessa harkitsen vakavasti kiinteän internet yhteyden hankkimista...
Nyt kotiin poikien luokse! <3
(Ruoka)kauppaan meni 0 €.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti