Melkein onnistuin pitämään yövaatteet päällä koko päivän. Ainoa keskeytys hengailuun oli reissu Filmtowniin 2 korttelin päähän, joten piti laittaa vähän enemmän päälle. Palkkioksi ahkerasta opiskelusta tänään, vuokrasin (prepaid-kortilla) katsottavaksi Expendables 2.
Lounaaksi tonnikalamajoneesireissari ja päivälliseksi uunissa paistettua koipireittä, vihreitä papuja ja porkkanaomenaraastetta, josta tulee aina mieleen Mummila. :)
Saatoin ehkä myös syödä vähän sipsejä (joissa päiväys oli puoli vuotta sitten! :D ) ja muutaman palan Fazerin tummaa suklaata. Ja ainiin, toisen palan sitä mutakakkua jota isäni toi. Enkä käynyt salilla, koska en ehtinyt! Jäin kiinni opiskeluun ja tieteellisten artikkelien lukemiseen. Selvittelin miksi B3-vitamiinin puutos aiheuttaa pellagraa, jota kuvataan usein 3 D:n oireilla. Dementia, dermatiitti ja diarrhea. Hyvin mielenkiintoista. Joten en ehtinyt salille. :( No, siirrän vain ohjelmaani sen verran että pidän sen yhden viikottaisen lepopäivän tänään.
Patonkitaikinani ovat juuri kohoamassa (kyllä, monikossa). Saa nähdä toimiiko päiväys-hiivani enää.
Pienimuotoinen elokuva-arvostelu: Pidin enemmän eilisestä Bourne Legacy leffasta kuin tämänpäiväisestä Expendables 2. Ihan kuin elokuvaan olisi koitettu saada mahdutettua liikaa tavaraa ja lopulta päädytty siihen että kaikki ei mahtunutkaan mukaan. Aivan kuin jotain olisi puuttunut. Sellainen fiilis jäi. No, mutta sentään tässä oli Statham. Tosin hämmästyin siitä, että pidin uusimmasta Bournesta ilman Matt Damonia. Muistaakseeni boikotoin elokuvaa kun se julkaistiin, juuri tämän asian takia.
Nyt taustalla soi System of a Down B.Y.O.B.
Kauppaan meni tänään 0 €.
Kauppaan meni tänään 0 €.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti