sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Jauhopeukalo keskellä kämmentä

Herään hävyttömän myöhään ja heti noustuani hyökkään eilisen "esitaikinan" kimppuun. Koska en omista laiskan ihmisen monitoimikonetta, sain purkaa aggressioni patonkitaikinaan. Tosin en tainnut edes olla kovin kiihtyneessä olotilassa juuri heränneenä? Mutta jos olisin ollut, olisin voinut tehdä niin. 

Kohotellaan

Päiväyshiivani ei meinannut tehdä yhteistyötä kanssani. Siitä sain harmaita hiuksia. Taistelin ja ruokin taikinaani kuitenkin, että sain aikaiseksi pötkylöitä. Resepti löytyi hakusanalla "monimutkainen patonki" googlesta. Ja viva ciabatta niminen blogi.

Pötkylöitä

Koska minulla oli tänään muutakin elämää, kuin katsoa mikro-organismien hengittämistä taikinassani, suuntasin kaupungille. Palautin vuokra dvd:n ja halusin piristää itseäni ostamalla liian suuret collegehousut, joissa voin venytellä ilman että nilkkaresori junnaa polvitaipeessa. Sportia, Stadium, Sokos ja viimeisenä Top-Sport, josta löysinkin itselleni hyvin halvat (9,95 €) XXL-kokoiset collegehousut! Jei! Sokoksen alennukset olivat varsin kurjat, mutta päädyin silti hankkimaan sieltä uuden ylihinnoitellun Espritin S-kokoisen treenipaidan (19,95 €)

Vääristynyt minäkuva? S-kokoinen paita ja XXL-kokoiset housut.

Into pinkeänä uudesta paidasta suuntasin salille, mutta ensin laitoin patongit viimeiselle kohotukselle.

Viimeiset kohotukset

Herra "parempaa kuin hyvää seuraa" lainasi minulle polkupyörää. Omastani on vieläkin takakumi puhki, enkä ole ehtinyt sitä paikkaamaan. Sain myös lainaksi papukaijapihdit. Arvelen tarvitsevani niitä. Saliohjelma oli samanlainen kuin keskiviikkona eli ylävartaloa. Paita oikeasti kohotti itsetuntoani, hassua. :D

Koska liian myöhään herääminen vie minulta lounaan pois, olin hyvin nälkäinen. Patongit piti vielä paistaa, joten odotellessani söin pari desia vihreitä papuja (yeah, tosi ravitsevaa). Mutta sitten oli aika ottaa lapset uunista ulos! 

Ei, ne eivät ole palaneet. Harmaa sävy kuuluu kotiuuni versioon 


Ei nyt ehkä kokkikirjan kansikuvamateriaalia, mutta kelpasi minulle vallan hyvin. Tuunasin heti patongistani "subin" ja heitin väliin eilistä kanaa, paprikaa, tomaattia, kurkkua, majoneesia, salaattia, oreganoa ja mustapippuria. Sitten olin hyvin onnellinen. Niin onnellinen, että jaksoin panostaa koulutehtävään, jonka suhteen ajattelin jo luovuttaa.

Ihan omatekemä patonki alusta loppuun!

Kauppaan meni JÄRKYTTÄVÄT 2,13 € ! Tuolla päätähuimaavalla summalla sai yhden sipulin, kaksi paprikaa ja yhden espanjalaisen kurkun. Viikkobudjetti ylittyi siis 1,54 €. Ensi viikolla sitten pihistellään. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti