Ainoa hyvä asia tässä päivässä oli se, että sain nukkua 10 asti. Aamu meni jossain puolikoomassa maustehyllyjä siivoten. Kaikki purkit ja pussukat sai yksitellen pyyhkiä rasvasta sillä asunnossani ei ole liesituuletinta ja kaikki paistorasva vain leijailee pitkin asuntoa kaikille vapaille pinnoille. Enimmäkseen onneksi noin parin metrin säteelle hellasta.
![]() |
Mausteet ja lisäravinteet |
Ruokavalioon kuului tänään prodea, munakokkelia, lasagnea, ananasrahkaa, vähän lisää prodea ja lasagnea sekä suklaata. Kaupassa en käynyt, joten tällekin päivälle saldoksi tuli 0 €.
Kävin myös tankoilemassa pitkästä aikaa. Manasin lähtiessäni heikkoa oloani ja lievähköä oksetusta ja ruokahaluttomuutta, lieköhän joku tauti tuloillaan? Reenit menivät siis metsään, koska lihasmuisti oli kadonnut (yli puolen vuoden tauko aktiiviharrastamisesta) ja voimat eivät riittäneet.
Iltalenkki hauvojen kanssa laittoi pisteen iin päälle tälle päivälle. Päästin Luken fleksin maahan, koska herra halusi mennä haistelemaan jotakin lumikinoksen takana. Jatkoin itse matkaani ja käveltyäni tovin kummastelin missä yleensä pohkeessa roikkuva koira viipyy? Huusin muutaman kerran ja sieltä pieni karvakaveri ravaakin lujempaa kuin laki sallii. Menin kyykkyyn ja levitin käteni levälleen ottaen hauvelin avosylin vastaan. Virhe. Muutaman naamasta nuolaisun jälkeen tajusin mitä siellä kinoksen takana oli ollut...kakkaa. Ja nyt se oli naamassani, ja osittain suussani. Jos en vielä ollut kipeä niin voin veikata että kohta olen.
Väsyneenä, pettyneenä treeneihin ja kakalta haisevana istahdin keittiön pöydän ääreen ja kaivoin surupussini esille.
![]() |
Surupussi eli n. 670 g Fazerin irtokonvehteja |
Jospa käyn vain nukkumaan niin huomenna on taas parempi päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti