Aamupalaksi valmistan pirtelön: maitoa, turkkilaista jogurttia, 1 banaani ja Herbalife mansikka-jauhetta.
Lounas ja päivällinen on vieläkin pastakastiketta, mutta salaatin kanssa leikin vähän! Jenkki-aikoja muistellessa tulee mieleen resepti, johon minulla on kaikki ainekset jopa kotona! Omena-sellerisalaatti! Ja hyvää tulikin! Suosittelen kokeilemaan, sillä resepti on melko simppeli. :)
Omena-sellerisalaatti
1 varsi varsiselleriä
2 pientä (puutarha)omenaa (tai yksi isompi)
1 rkl turkkilaista jogurttia
1 rkl valkoista balsamicoa (eli valkoviinietikkaa)
1 tl sokeria
5-8 kpl saksanpähkinöitä
Laita saksanpähkinät kuumalle pannulle paahtumaan. Varo ettet polta niitä! Kun pähkinät ovat lämmenneet, nosta ne syrjään jäähtymään. Viipaloi varsiselleri ohuiksi siivuiksi. Halkaise omena (poista siemenkota) ja pilko puolikkaat ohuiksi siivuiksi. Lopuksi pilko omenanpuolikassiivut vielä kahteen osaan. Sekoita tarjoilukulhossa turkkilainen jogurtti, valkoinen balsamico ja sokeri ja lisää joukkoon omena- ja selleriviipaleet. Pyöräytä kastike siivuihin. Pilko saksanpähkinät karkeasti ja ripottele päälle. Valmis!
Selleri on kyllä huippu kasvis! Sen maku jakaa kyllä rajusti mielipiteitä, itsekin lämpenin tälle rehulle vasta pari vuotta sitten. Itse olen lisännyt selleriä mm. jauhelihapihvien taikinaan, smoothieen ja salaatteihin. Ja tietenkin selleri kuuluu Bloody Maryyn. :)
![]() |
Keskellä alhaalla erihyvää omena-sellerisalaattia |
Pyörähdin taas mielenterveyteni tähden keskustassa. Ystävältä saamani ripsiväri uhkaa loppua ja tarvitsen uuden. Tietenkin minulla on tämän kuukauden alennuskuponki (-15 %) Sokokselle mukana. Kosmetiikkaosastolla silmäni osuvat heti laareihin joissa lukee -30% ja -50%. Yves Saint Laurentin poistokosmetiikkaa halvalla! Uuh! Huulikiilto YSL Golden Gloss (1) maksoi 13,17 € (ovh. 31 €) ja ripsiväripaketti (Volume Effet Faux Cils N°1), jossa mukana tuli silmämeikinpoistoaine maksoi 21,12 € (ovh. 35,50 €).
Miksi ostan kallista kosmetiikkaa kun saisin samanlaisia tuotteita murto-osalla tuosta hinnasta? Yllättävän usein laatu kulkee käsi kädessä hinnan kanssa. Tietenkin huippumerkeillä kuten Chanel, Dior, YSL yms. hinnoissa on PALJON ilmaa, mutta osassa tuotteista myös laatu on aivan toista luokkaa kuin halvemmissa. Tuotteet pysyvät iholla tai ripsissä paremmin, levittyvät paremmin ja pakkaukset kestävät pitempään. Näin olen ainakin itse huomannut. Tämän takia en osta 10 € maksavaa Maybelline ripsiväriä, joka karisee luomille ja pakkaus kuluu loppuun alta aikayksikön. Ostan mielummin sen 2 x kalliimman YSL:n, joka levittyy kauniisti, kestää pitkään ja kaiken lisäksi vielä tuoksuu hyvältä. ;) Loppupeleissä laadukkaat kalliit tulevat jopa halvemmiksi kuin ei-niin-hyvälaatuiset halvat.
Päivän kohokohta oli kuitenkin reissu koirapuistoon, jossa Elvis näki kaveriaan Leeviä pitkästä aikaa. Pojat temmelsivät itsensä uuvuksiin ja me omistajat katselimme vierestä onnesta soikeana rakkaita karvapallojamme. <3
Tänään kauppaan meni 0,15 € yhteen appelsiiniin. 0,03 € viikkobudjetin ylitys. Ehkä elän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti