Eilen lähdin ensimmäistä kertaa (taas) pitkään aikaan käymään baarissa. Olen kyllä ollut sisällä asunnossani aivan liikaa. Sosiaalinen elämäni on varmasti kohta olematon tätä rataa. Tuntui itseasiassa todella kivalta käydä suihkussa ja pestä hiukset, laittaa meikkiä ja hullunkorkeat (14 cm) korot jalkaan ja sipsutella baarissa, tosin kaikkia pidempänä, mutta silti. :)
Eilinen ruokavalio koostui nakkikastikkeesta ja perunoista (ja omena-sellerisalaatista),
Pikselimössökuva |
sekä kekseistä, joita leivoimme kaverini kanssa iltapäivällä aikamme kuolattuamme ohjetta, jonka mukaan pitäisi tehdä vain yksi todella suuri keksi. Päädyimme pelaamaan varman päälle ja teimme ohjeesta 10 pienempää keksiä.
Mmmm...suklaakeksejä |
Resepti löytyi täältä: http://kaikkiaitinireseptit.blogspot.fi/2013/03/kun-koolla-on-valia.html
Aktivoin torstaina illalla yhden kuukauden ilmaisen kokeilun netflixiä. Tämä on osasyy sisällä jumittamiseen, sillä olenhan saanut mahdutettua viimeiseen kolmeen päivään vähintään kolme elokuvaa per päivä.
Lauantai aamu alkoi rennosti kahvikupposen ääressä.
Vihreää <3 |
Salin jälkeen kotiin saavuttuani, minua odotti yllätys!
Elvis on ahkera pieni koira |
Elvis oli päättänyt sisustaa keittiön lattian uudestaan roskiksesta kaivetuilla roskilla. Olin nähtävästi jättänyt sitten roskakaapin oven hieman raolleen..Eihän sitä karvaturria enää toruakaan voinut, sillä oma mokahan tuo oli. :) Tyhjä koiranruokapaketti varmasti tuoksui pienen Elviksen nenään niin kertakaikkisen vastustamattomalta, että se piti oitis tutkia! <3 Pöhköt hauvani. Onneksi säilytän biojätteitä omassa pussissa ensimmäisen roskakorin takana.
Jämä-punajuuret saivat illalla kyytiä, kun tein paahdettuja punajuuria ja hampurilaispihvejä.
Kuvan asettelutaitoni kaipaavat hiomista |
Koska en halunnut tehdä aivan tylsiä jauhelihapihvejä, otin inspiraatiota karppiruokakirjasta, jonka omistan. Tein lihalle kastikkeen blenderissä ja siihen kuului: sipulia, valkosipulia, siankamaranaksuja, tomaattipyreetä, suolaa, pippuria, ananasta, BBQ-kastiketta, sinappia sekä kananmunaa. Pihveistä tuli hyvin maukkaita! :)
Nyt..Ehkä katson vielä yhden elokuvan tälle illalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti