Arkisiin asioihin. Eilen oli hyvä päivä tehdä makkarakastiketta. Joten tein makkarakastiketta.
![]() |
Makkarakastiketta ja perunoita |
Ja makkarakastikkeenhan kuuluu olla niin sakeaa ja tahmaista että sitä voi syödä haarukalla. Ei mitään juoksevaa kastike-nestettä ollenkaan, ei ei. Makkaraliisteri voisi olla itseasiassa parempi nimi. Maku oli kyllä parempi mitä "liisteri" antaa ymmärtää.
Minusta tuntuu että naapurini (johon törmään aina hississä tai käytävällä) kärsii huonosta omatunnosta, sillä hän kysyi eilen "törmättiinkö me jossain", johon vastasin "kyllä, baarissa", mutta jätin pois sen kohdan jossa kaveri oli kehunut minua baarin hienoimmaksi naiseksi ja läpsäyttänyt takapuolelle. Ei taitaisi tyttöystävä pitää siitä osasta. :P Tänä aamuna naapurinmies nimittäin tarjosi minulle kyydin keskussairaalalle, johon olin menossa ja jonne minulla oli auttamaton kiire, sillä Elvis halusi aikatauluuni aivan liian pitkän aamulenkin ja panttasi asioitaan viimeiseen pisaraan asti. Loppujen lopuksi jouduin hinaamaan vastaan hangoittelevan koirani sisälle asuntoon ja toivomaan etten löytäisi päivän päätteeksi matolta yllätyksiä..
Kävellessäni takaisin kotiin, poikkesin Filmtownin kautta. Sieltä tarttui mukaan Twilight saagan viimeinen osa: Aamunkoi osa 2.
Sitten muutama tunti ahkeraa opiskelua uudella motivaatiolla.
Koska sain tänään niin mahtavia uutisia ja olin niin ahkera, ajattelin hemmotella itseäni ja kävelin muutaman korttelin hirveässä lumimyräkässä Lindexille ja ostin itselleni uudet alushousut ja neljä paria sukkia. Voin vihdoin heittää pois vanhoja sukkia joita en jaksa enää parsia!! Wiih! Alushousut oikeastaan sain ilmaiseksi, sillä postissa oli tullut kanta-asiakaskortin päivitysohje ja 5 € alennus, kun osti yli 10 €:lla. Sukat siis maksoivat 7,90 €. Kotimatkalla piti pysähtyä K-markettiin tarjousten perässä ja ostaa bataatti, kananmunia ja broilerin paistisuikaleita yht. 5,68 €. Onneksi minulla oli muutama työvuoro tässä kuussa, niin en ole aivan niin lirissä suurtensuurien budjetin ylityksieni kanssa. :)
Makkara muuntautui tänään uunimakkaraksi tomaatti-juustokuorrutteella. Seuraksi makkara sai uunibataatin. Niillä oli varmaan kivaa uunissa keskenään. Mitä lie tekivät siellä?
![]() |
En tiedä miksi otin tästä kulmasta tämän kuvan |
Maailman paras pannari (gluteeniton ja VHH)
7 dl maitoa
3 kananmunaa
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
1,5 dl Hermesetas (tai erytritoli)
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria (tai vanilja-)
3/4 tl suolaa (ruususuolaa)
75 g voisulaa
Sekoita kaikki aineet keskenään. Ensin maito ja munat. Sitten sekoita joukkoon jauhot, sokerit ja suola. Lisää lopuksi voisula. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 225 asteisessa uunissa n. puoli tuntia, tai kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Herkuttele! Toimii myös vehnäjauhoilla, mutta ei tule niin herkullista! ;)
![]() |
Sisältä sopivan pehmeä, pinnalta rapsakka, erinomainen pannari! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti