Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä muutamia otoksia viime kuulta.
Hyvää tomaattikeittoa tomaattisäilykkeistä |
Todella todella pieni Runebergin torttu |
Erittäin hyvä Wienin leika mantelijauhoilla leivitettynä ja uunibataatti |
Sitruuna-mascarpone jäätelöä |
0,31 dl sitruunamehua
125 g mascarpone juustoa
44 g tomusokeria
0,38 dl kermaa
Mittasin ainekset vaa'alla. Vaahdota kerma. Laita se jääkaappiin siksi aikaa kun teet loput. Lisää sitruunamehu mascarponeen. Siivilöi tomusokeri mascarponen sekaan. Sekoita kermavaahto ja mascarpone-seos. Itselläni on OBH Nordican pieni sininen jäätelökone jota käytin. Reseptistä tulee yhdelle runsas annos. Käytä jäätelökonetta ohjeen mukaan. Annoksen voi koristella raastetulla sitruunankuorella.
Lisää Wienin leikettä, tällä kertaa paahdettujen punajuurien kera. |
Kun yliopistolta ostaa lounaslippuvihkosen, saa kaupanpäälle kahvin ja pullan. |
Kävimme Oulussa. Matka oli pitkä ja tarvitsimme nesteytystä. |
Kallein ikinä ostamani kahvijuoma, josta en maksanut mitään. Kiitos Restel-kuponkien. Monte Cristo kahvi 7,30 €. |
Tomaattien kuorrute. Voita, salottisipulia, persiljaa, sitruunamehua, mantelijauhoja ja suolaa. |
Karitsanpihvi, sienimuhennosta ja uunissa gratinoituja tomaatteja. |
![]() |
Vierailin pk-seudulla ystäväni luona sielunhoidossa. Teimme lettuja. Ja joimme viiniä. |
![]() |
Löysin äidin autosta arvan jossa oli 5 € voitto. Äiti sanoi että jos haen uuden arvan saan pitää mahdolliset voitot. :) |
![]() |
Karppileipä (vähä-hiilihydraattinen) |
Karppileipä
200 g turkkilaista jogurttia
150 g juustoraastetta
3 rkl ruisjauhoja
4 rkl vehnäleseitä
2 kananmunaa
vähän suolaa
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä lusikalla (tms.) leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi. Kyllä, kerroksesta tulee hyvin ohut. Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla n. 15 min. Käy myös pizzapohjaksi! Tällöin paista n. 7-10 min (eli saanut vähän väriä), jonka jälkeen levitä päälle halutut täytteet ja paista täytteet kypsiksi (jos käytät esim. kanaa tai jauhelihaa, kypsennä se ensin).
Nyt katson kun koirani ottavat päiväunia rankan jäälläjuoksentelu-lenkin jälkeen. Ruuaksi ajattelin tehdä sienirisottoa ja kanapihviä. Elämä alkaa vähitellen hymyilemään. Tänään pääsen taas töihin, jossa on aina kivaa. :) Mutta ennen sitä, vähän opiskelua, ruokaa ja ehkä vielä jakso tai pari Greyn anatomiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti